Mut on ilmeisesti täysin unohdettu. Kukaan ei yrittänyt enää houkutella mua mihinkään vapun juhlintaan.

Yhdistelmä jossa viljelen kahta maatilaa ja lisäksi hoidan päivisin virkatyötäni on tehokkaasti lopettanut ihmissuhteeni työpaikan ulkopuolelta. Vain jos jollain ns. kaverilla on jotain ongelmia ja tietää musta olevan hyötyä, saatan saada yhteydenottoja. Kenellekään ei kyllä tule silloinkaan mieleen kysyä miten mulla menee. Ja mullahan ei mene kovin hyvin, koska motivaatio asioiden tekemiseen puuttuu ja olen onneton.

Kaikkein piinallisinta tässä on se, etten pidä itseäni minään hirviönä tai toisia pois työntävänä ihmisenä. Ja aikaakin järjestyy jos on ajoissa sovittu asioita, mutta extempore tempaukset kyllä jää multa usein väliin. Toisaalta näyttää siltä, että ihmiset on aivan liian pinnallisia nykyisin ja kunnon keskustelua on vaikea saada aikaan. Samoin on älytöntä ettei kukaan etsi mitään ihmissuhteita, vaikka kaikilla on ikävä toisia ihmisiä. Tästä en voi vetää muuta johtopäätöstä kuin sen, että melkein kaikki ihmiset on suuria feikkejä ja epäaitoja roolipelaajia. Ei mun mielestä siinä ole mitään pahaa jos joku on aito ja hakee aidosti elämänsä ihmissuhdetta, koska sitähän kaikki oikeesti hakee. Itse olen aito oma itseni ja varmaan siitä pitkälti ujouteni lisäksi johtuu tämä sosiaalinen syrjäytymiseni.

Eilinen koneiden kunnostus vaatii veronsa ja en jaksa tänään  hommailla oikein mitään. Samoin ensi viikko on tiukka virkatyössä eli koulutusta ja työmatkoja luvassa koko viikoksi. Paha juttu kevätkylvöjen kannalta, jossei tule lämmintä sadetta sillä pellot kuivavat nyt erittäin epätasaisesti. Pahinta mitä voisi tapahtua on se, että odotetut sateet tulevat vasta äitienpäivän alla, jolloin maat olisivat melkein kylvökuntoisia. Mutta toisaalta maanviljelys on aina luonnon ja säiden armoilla viimekädessä. Mutta toisaalta luonto työympäristönä on myös palkitseva, varsinkin luonnoilmiöt ovat kauniita ja auttavat jaksamaan.