Pelkkää väsymystä, sekä henkistä että ruumiillista. No ihan kivahan sitä on pihaa laittaa Juhannukseksi kuntoon, mutta eipä sitä pihaa kukaan kyllä tule katsomaan, joten se siitä.

Ties monesko yksinäinen Juhannus tiedossa. Jotenkin olen vaan onnistunut syrjäytymään kaikesta ja itse asiassa en kyllä ylenpalttista juhlimista ymmärrä, mutta silti olis kiva vietää aikaa pienellä porukalla tai vaikka vaan kaksin tietyn erityisen henkilön kanssa, jos sellainen olis =(.

Mua ahdistaa taas ihan kaikki eli hirveitä sydämentykytyskohtauksia ja hengenahdistusta. Mutta mä tiedän mistä ne johtuu eli yksinäisyydestä. Sitä on tavallaan jumiutunut tähän tilaan eli mä en vaan pääse täältä kotoa ihmisten ilmoille. Onneksi ensi viikolla olen töissä ja näkee edes muita siinä yhteydessä.